Missiomaailman keskuksella Intian Khajipalemissa järjestettiin lokakuun alussa pastorien kokoontumi-nen kahden päivän ajan sekä kolmena iltana avoimia evankelioimistilaisuuksia lähialueen kylien ihmisille.
Lokakuun evankelioimiskampanjoihin osallistui joka päivä 150-200 ihmistä ja Koder-kylän kokoukseen osallistui 500 kyläläistä. Näiden kolmen illan aikana 32 nuorta antoi elämänsä Jeesukselle. Kiitos teille rakkaat ystävät rukouksista ja tuesta, että tämä on ollut mahdollista!
Näiden tilaisuuksien kautta uskoontulleita ihmisiä on jo saatu eri paikallisseurakuntien toimintaan mukaan, koska evankeliointikampanjoita on tehty yhteistyössä lähialueen pastoreiden ja seurakuntien kanssa.
Yli 100 pastoria kokoontuu säännöllisesti keskuksel-lamme pastori Anil Addepallin johdolla rukoillen toistensa puolesta ja käyden läpi niitä haasteita, joita heillä on Intiassa mm.äärihindujen taholta. Pastoreita rohkaistaan olemaan lujia uskossa ja palvelemaan uskollisesti näinä viimeisinä aikoina. Pastorit tulevat eri kirkkokunnista ja rukoilevat yhdessä alueen puolesta. Intian seurakunta kasvaa vainoista huolimatta ja sen yksi salaisuus on kristittyjen kasvava yhteys.
Deborah-kodin vanhimmat lapset ovat vastanneet monista käytännön järjestelyistä kampanjoissa ja heillä on ollut tärkeä rooli niissä. Toivomme, että pastoreiden yhteyspäiviä ja evankelioimistilaisuuksia voitaisiin järjestää edelleen.
Tavoitteenamme on järjestää marraskuussa aktiomatka Paderun heimokyläalueelle evankelioimistiimin kanssa. Paderu sijaitsee 500 km päässä Khajipalemista viidakon ja vuorten keskellä. Siellä on satoja kyliä, joissa ei vielä edes autotietä ja joissa ei ole kuultu koskaan Jeesuksesta. Rukoilethan, että ovet avautuvat ja tarvittavat varat saadaan kerättyä evankelioimismatkaa varten, kuljetuksia ja ruokaa varten nähin heimokyliin.