Missiomaailma ylläpitää peruskoulua Lahoren köyhille lapsille. Olemme myös järjestäneet suuria evankelioimistapahtumia yli vuosikymmenen ajan. Avustustus- ja evankelioimistyötä tehdään säännöllisesti Lahorea ympäröivillä alueilla.

Koulu köyhille lapsille

Missiomaailma ylläpitää ilmaista peruskoulua Pakistanin Lahoressa. Oppilaat tulevat kaupungin köyhiltä alueilta.
Osa heistä on tiilitehtailta, joissa lapset joutuvat jo pieninä raskaaseen työhön.

Näkymme on antaa näille lapsille tulevaisuus opettamalla ja rakastamalla heitä. Koulumme
toimii kristilliseltä arvopohjalta ja sen opettajat ovat kaikki tunnustuksellisia kristittyjä.

Suurkampanjat

Olemme järjestäneet vuosien aikana kymmeniä kampanjoita Lahoren keskustassa. Toimimme yhteistyössä
paikallisten pastoreiden kanssa. Näihin evankelioiviin kampanjoihin osallistuu kerrallaan tuhansia ihmisiä.

Avustustyö ja evankeliointi

Tiimimme vierailee Lahorea ympäröivissä kylissä säännöllisesti. Tuemme vainottuja kristittyjä sekä aineellisesti että rohkaisten. Tämä on ollut erityisen tärkeää silloin kun heitä vastaan on hyökätty esimerkiksi pommi- tai muilla iskuilla.